Streets of Rage 4 rypistyy. Se’s parhaimmillaan kun’heittää gooneja uudelleen näytön ympäri, heittää putkia punkkeihin ja maistaa vinossa poliisia. Tuntuu tuskin hallitusta kaaoksesta, kun kimpoaa rakeisten kadujen ympärillä, rotat pakenevat, pahat pojat huuhtovat kaivoista odotusnyrkkeihisi. Viholliset lyövät betonia kovasti. He menevät alas rypistyen.
Sinä haistat loistavia idiootteja kasvonsa peräkkäin ja katsot heidän vilkkuvan olemassaolosta. He tulevat takaisin lisää. Se tuntuu radikaalilta. Sinä annat oikeudenmukaisuuden kaupungille paljain nivelillä ja improvisoiduilla aseilla. Rikkoutuneet pullot, vasara, piikikäs baseball-lepakko. Se’s punk punk, vittu sinä asenne jokaiselle, joka on tiellä.
Toisinaan se’lähellä anarkiaa. Kaupunki mellakkaa ja sinä’ei ole ainoa rikollisuuden torjunta. Poliisit keinuvat huijareissa roskakorissa olevan poliisiaseman sisällä, ja keskeytät molemmat lentämällä saappaalla selkärankaan. Puristat taidegalleriaa, pummelit arcade-koneita, nouset ja likaanit viemäreissä, heität goons-koneita koneen takaosasta, pistoke rock-konserttiin. siellä’Eikä ole parempaa kuin ottaa ase pois likaiselta poliisilta ja murskata se kostoakseen hänen kalloaan yli.
Saat myös potkut perseestäsi, mutta ei’sillä ei ole merkitystä, koska jatkat höyryrullausta eteenpäin, vasemmalta oikealle, kun panssarit hyppäävät ylös saadaksesi lyödä alas. Jokainen booli yhdistyy terävään halkeaman. Se’Ääni dynamiitti, lyönti lyöntiä ja napsahtaa alkuperäisten säveltäjien säestyksellä. Monella tapaa kuin yksi, Streets of Rage 4 loistaa kuin MFer.
Tietysti se’s toistuva peli. Se’s sivuttaisvieritys ’em up. Se’s 1992 uudelleen. He eivät’Älä tee heistä enää sellaisia, kuten retroindie-pikselitarjonnan ulkopuolella, koska siellä’tuskin yleisö heille. Tai genre kuoli. Tai ihmiset vain olettavat siellä’Sillä ei ole yleisöä heille. Mistä syystä tahansa, Streets of Rage 4 tekee loistavan työn sekoittamalla vanhaa ja uutta. Tämä toisto on rytmi, ja se’Niin helppo liukastua siihen ja leikkiä siitä, se muuttuu päihdyttäväksi nopeasti.
Uusi taiteen tyyli on liukas ja sopivasti sarjakuva. Se’Hän ei pelkää käyttää kaikkia värejä Sharpie-ruudussa, mutta pysyy silti alkuperäisissä paleteissa aiemmista Streets of Rage -peleistä. Hahmon suunnittelupäivitykset lisäävät oman visuaalisen tyylin. Mellakka selviää hehkuvilla kilpeillään, Divalla ja hänen sähköpythonillaan. Aasi-kickerin kädet taskussa näyttävät ei-päättömältä ennen kuin hän hyppää kasvoillesi kuin paholainen pieni paskiainen, joka hän on. Moottoripyöräkypärät, piikit, ruoskat ja dayglo-nahkatakit pitävät siitä’s kinky rave. Se’s itsevarma tyyli, surkea teini sen parhaimmassa asemassa; kaunis ja cocky nuoruudessa.
Peli ei’t vaihtelevat paljon merkkien välillä, mutta siellä’Tervetuloa toistokelpoisuuteen, olipa kyse vaikeuksien ylittämisestä, korkeiden pisteiden nyrkistämisestä, sijoituksen parantamisesta tai ystävien kanssa pelaamisesta. Yhteistyöpelissä etenkin nostetaan Streets of Rage -taistelua kun vihollisia zongoroidaan toistensa välillä, heittämällä kappaleita ympäri salkkutappion avulla. Se’s erittäin helppo ymmärtää ja pitää hauskaa, ja siellä’Aivan tarpeeksi monenlaisia hyökkäyksiä, komboja ja erikoistarjouksia, jotta voit taistella kourallinen taktiikoita, kun julmuus vaatii vähän hienovaraisuutta. On olemassa muutamia pilkkuja ja nyrkkyjä, jotka tuhoavat paketin, mutta mikään ei oikeastaan saa sinua nousemaan vihaan; etenkin yhdellä hahmolla näyttää olevan sitä helpompaa kuin useimmissa automaattisen tartunnan takia. Heität vahingossa aseen, kun tarkoitit poimia ruokaa. Ja Uzilla, kranaateilla ja raketinheittimellä aseistettu pomo vaikuttaa hiukan epäreilulta, mutta mikään näistä ei ole koskaan ylitsepääsemätöntä.
Streets of Rage 4 on hieno anakronismi vuonna 2020. Sen ei pitäisi’t olemassa, ja sen ei todellakaan pitäisi olla’t olla niin hyvä. Mutta kuka ei’Ei halua kyykyllä kanaa ja kuulla levyke bloop, ennen kuin heittivät miekkaa poliisilla, polvisivat pyöräilijää chuffissa ja putosivat hissistä. Se’s huuto.
Lizardcube, Guard Crush ja Dotemu ovat tehneet niin huolellisen työn, että melkein tuntuu olevan lyönyt ’em up on jälleen merkityksellinen. Ikään kuin genre ei koskaan kuollut. Se’s voitto, joka tuntuu arcade täydelliseltä aikakaudella, jossa kaikki pelihallit ovat kauan sitten ollut buldoosissa.
Testattu versio: PS4